Vandenberg AFB SLC-4

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vandenberg Air Force Base Space Launch Complex 4 (lyh. SLC-4) on Kalifornian Vandenbergin lentotukikohdassa sijaitseva kantorakettien laukaisukompleksi. Kompleksi käsittää kaksi laukaisualustaa, itäisen (SLC-4E) ja läntisen (SLC-4W).

Yhdysvaltain ilmavoimien polaariratojen laukaisut tehtiin itärannikolla sijainneen Cape Canaveralin laukaisusuuntien rajoituksista johtuen Vandenbergin lentotukikohdasta Yhdysvaltain länsirannikolla. Kaliforniassa Los Angelesin lähellä sijainneen tukikohdan eteläpuolella oli pelkkää valtamerta, mikä mahdollisti turvalliset laukaisut korkean inklinaatiokulman naparadoille.[1]

Titan-perheen laukaisut olivat ennen IV-versiota tapahtuneet länsirannikolla kompleksi 4:ltä, jonka kaksi alustaa oli jaettu raketin varhaisemmalle Titan II -versiolle (SLC-4W) ja myöhemmille III- ja 34D-versiolle (SLC-4E). Idempänä sijainnut SLC-4E päätettiin muuntaa uudelle Titan IV:lle soveltuvaksi.[2]

Rakennustöiden arvioitiin kestävän noin 16 kuukautta niiden alkaessa, mutta projekti venyi tavoiteaikataulusta neljällä kuukaudella, mikä viivästytti jo aiemmin merkittävistä aikatauluongelmista kärsinyttä Titan IV -ohjelmaa entisestään. Vandenbergin rakennustyömaan viivästymisen taustalla oli projektin alkuvaiheessa käytetyissä rakennusmateriaaleissa havaitut laatuongelmat.[2]

Titan IV:n loppukokoonpano tapahtui länsirannikolla kokonaisuudessaan laukaisukompleksilla, mikä poikkesi itärannikon tavasta, missä kantoraketin boosterit ja nesteajoaineiset vaiheet valmisteltiin toisistaan erillisissä kokoonpanorakennuksissa (SMAB). Yksittäisen laukaisun valmistelut olivat länsirannikolla tämän ansiosta hieman nopeammat, mutta ratkaisu ei tuottanut aikataulullisia säästöjä pitkässä juoksussa.[2]


  1. Pike, John: Space Launch Complex 6 [SLC-6] globalsecurity.org. 20.7.2011. Viitattu 28.10.2019. (englanniksi)
  2. a b c Pike, John: Titan Facilities globalsecurity.org. 20.7.2011. Viitattu 6.10.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]